Robert Dallek mainitsee tutkimuksessaan An Unfinished life. John F. Kennedy 1917-1963 (Back Bay Books 2003), että Kennedyn seksiaddiktoituminen oli yleisessä tiedossa: taksi toi Valkoiseen taloon ja vei sieltä pois satoja naisia, joita Kennedy käytti seksuaalisen hillittömyytensä välineinä. Journalistien piirissä yleisesti kuitenkin ajateltiin, että asia ei ole ensinkään erityisen kiinnostava ja toiseksi kyseessä on sentään Yhdysvaltain presidentti. Siksi asiasta ei kirjoitettu.
Kekkosesta puhuttiin meillä kaikenlaista, niin paljon, että Brita Kekkonen äityi ihmettelemään: Miten se olisi niiden kaikkien naisten perässä juossut, sehän makasi aina kotona sohvalla ja luki sanomalehteä?
Muutama vuosikymmen myöhemmin Bill Clintonin henkilökohtaisen elämän horjahteluista kirjoitettiin runsaasti. Satuin viettämään kevään 1998 Washington DC:n seudulla; siinä Pentagon Cityn kuuluisan hotellin vieressä on mahtava Borders—ketjun kirjakauppa, josta ostin muun muassa Wystan Audenin Selected Poems.
Mennessäni jenkkilään olin varma, että Clintonilla on avioliiton ulkopuolinen seksisuhde Monika Lewinskin kanssa. Kun tulin pois, en enää tiennyt. Tiedotusmylläkkä oli näet massiivinen. Usealta kanavalta aamusta iltaan lähetettiin ohjelmia, joissa puitiin asian juridisia, poliittisia ja psykologisia puolia. Oliko suuseksi seksuaalista hyväksikäyttöä ja aviorikos? Oliko Clinton valehdellut vai ei? Millainen oli hänen psykologinen elämänkaarensa? Kuka tämän maksaa? Miten Amerikka pärjää maailmalla? Jne. Jne.
Kymmenen vuoden viiveellä nämä asiat näyttävät saavuttaneen myös meidät, osa-aika-amerikkalaiset. Onhan meistäkin tullut positiivisella otteella kaiken irti lähtevän yksityistäviä huippusuperlatiivein jauhavia köyhiksi ja rikkaiksi jakaantuneita osaajia ja menestyjiä, joiden vanhukset savikylvetetään ja meikataan nelikymppisen näköisiksi hyvinvointiteollisuuden markkinoilla ja joiden tiet täyttyvät kaupunkimaasturilla ajavista moraalia ja Jumalaa miettivistä elämänhallintakurssilta saapuvista subjekteista.
Kuten näette, en tarkoita amerikkalaisuudella Amerikan Yhdysvalloissa asuvia henkilöitä ja ala-kulttuureja. Tarkoitan sillä amerikkalaisessa pintajulkisuudessa esiintyvää ideaalityyppiä, joka on totuus Euroopasta. Tuota keveää, lähes olematonta näkymätöntä kulttuurista rakennetta, joka liittää yhteen tavattoman rikkauden ja moninaisuuden. Toisin sanoen: viihdyn Pennsylvaniassa ja tykkään tyypeistä siellä, en ole jenkkivihaaja. Vastustan jenkkimenoa toisella kertaluvulla. Amerikka on minulle todellisuuteen voimalla vaikuttavan tosiasiat kieltävän elämän simulaation, mukaelämän ja muka-ajattelun nimi. Sitä on eniten Yhdysvalloissa. Ja Euroopan maista tätänykyä Suomessa.
Nolottaisi jonkin verran, jos olisin Kanerva ja erittäin paljon, jos olisin Vanhanen. Senkin käsitän, että jos tällaiset henkilöt aiheuttavat julkisuuteen tulleella käyttäytymisellään jatkuvasti kiusallisen olon ympärillään oleville toimijoille, heille ei tehdä kuten Riitta Uosukaiselle, jolle annettiin valtioneuvoksen arvo vaan heidän poliittista asemaansa muutetaan näkymättömämmäksi. Tämä on kuitenkin muutamaa yksilöä koskeva asia, joka ei ole jutun pihvi.
Pihvi on muutos, joka on tämä. Varsinaiset toisilleen viestittelijät koko kuviossa ovat julkisuus ja siihen liittyvä imagonrakennus, tirkistely sekä moralismi.
Moralismi on yksi moraalisen toiminnan keskeisimmistä vihollisista. Moralismi on kasuistista uskoa hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän välillä vallitsevan mustavalkoisen eron tekemisen mahdollisuuteen sekä kärkästä tarttumista ja puuttumista tuon eron mustalla puolella oleviin ilmiöihin.
Kun olemme valinneet lännen, olemme valinneet sen mukana myös moralisminkin?
Ilmiö paikantuu lähinnä Lawrence Kohlbergin moraalisen kehittymisen teoriassa esitetyn esisovinnaisen ja sovinnaisen moraalin tasoille. Esisovinnaisen moraalin tasolla henkilön käsitys oikeasta ja väärästä perustuu teon välittömiin seurauksiin: palkintoja tuovat teot ovat hyviä ja rangaistuksia tuovat pahoja. Tällä tasolla auktoriteetin pelko määrittää moraalisen toiminnan suunnan. Sovinnainen moraali perustuu yleisempiin sääntöihin ja arvoihin. Erityisesti sovinnaisen moraalin ensimmäisessä vaiheessa henkilöllä on kiltin lapsen moraali: on tärkeää olla hyvä ihminen ja toimia yleisen mielipiteen mukaisesti. Syventynyt sovinnainen moraali merkitsee lain ja oikeuden tarkkaa noudattamista.
Kohlbergin aito moraalinen toimija on periaatteellinen ihminen, joka on sisäistänyt moraalisen elämän pelisäännöt ja taitaa soveltaa niitä melko spontaanisti. Hänellä on kykyä olosuhteiden käsittämiseen ja myös epäsovinnaiseen toimintaan, mikäli tämä on oikein. Varsinaisen moraalisuuden ongelma on, että kovin harva saavuttaa sen.
Keskustelu ministereiden sukupuoliasioista edustaa Kohlbergin esisovinnaisen ja sovinnaisen moraalin tasoja tyylipuhtaimmillaan. Se on infantiilia, moraalisuutta sisäistämätöntä ja auktoriteetteihin sekä välittömiin seurauksiin linkittyvää. Se on keskeinen kasvualusta moralismille, jota tulemme näkemään tulevaisuudessa todennäköisesti lisää myös Suomessa. Onnea siis valitsemallamme tiellä!
Moralismi pesii erityisen hyvin pintajulkisuudessa ja imagonrakentamisessa, jotka synnyttävät tirkistelynhalua. Se valtaa vallanhaluisen median ja juottaa sen oikean ja väärän hurmokseen lehden nettiversion lukijamäärät kasvattamalla. Kun arvostetussa asemassa oleva henkilö kirjoittaa kyseenalaisia ja ällöjä viestejä jollekin, joka ei ole arvostetussa asemassa, tätä rummutetaan päiväkaupalla ja jokainen pieni ”käänne” valtaa otsikot. Lukijalle syntyy olo kuin metsästystä seuraisi ja hän alkaa veikkailla aikaa, joka kuluu maineensa menettäneen kohteen poistamiseen asemasta, jossa hänestä on otsikoihin.
Kaikkein naurettavin keskustelulinja oli yritys sanoa, että ei me näistä lirkutteluista, mutta kun se valehteli, että ei ole sellaisia lähettänyt. Kyseessä oli avuton siirto amerikkalaisesta keskustelusta, jossa Clintonin asema oli mennä selvän valehtelemisen takia.
Kun Amerikaksi muututaan, se on saatava aikaiseksi vaikka väkisin.
Sitä rummutetaan, kunnes sen, jolla ”valta” on, pokeri pettää. Silloin moralistinen paine on saavuttanut lopulta varsinaisen kohteensa, joka on vallassaolijan päätösvalta. Ratkaisun tapahtuessa tapahtuu katharsis ja hurma eikä kukaan enää muista, minkälaiseen pikkumaiseen ja halveksittavaan ” asiaanpuuttumiseen” kaikki alun perin perustui.
Henkilö tuli kiusalliseksi. Teflon särkyi. Ja kun särkyi, tilalle piti saada heti uutta teflonia. Imago piti palauttaa ja äkkiä.
Se imago, että osataan, hyvin menee, ollaan positiivisia ja aktiivisia ja ongelmia ei ole.
Omalta kannaltani asian kohteena olevat ministerit joutavat tulla ja mennä. En kuulu heistä kenenkään ihailijakaartiin. Moralismin nousu ja siihen liittyvä julkisuuskulttuuri politiikan alueella on mielestäni varsinainen uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Se ei ihan vain pikkaisen kyrsi, se suututtaa ja raivostuttaa ainakin niiden kahden keleen verran, joita Lutherin mukaan jokaisella teologian tohtorilla on, toisin kuin papeilla, joilla on näitä kuulemma vain yksi. Jos käyty ja käytävä keskustelu on moraalikeskustelua, kehotan kaikkia oksentamaan moisen moraalin joka reiästä joka ruumiista löytyy.
Kekkosesta puhuttiin meillä kaikenlaista, niin paljon, että Brita Kekkonen äityi ihmettelemään: Miten se olisi niiden kaikkien naisten perässä juossut, sehän makasi aina kotona sohvalla ja luki sanomalehteä?
Muutama vuosikymmen myöhemmin Bill Clintonin henkilökohtaisen elämän horjahteluista kirjoitettiin runsaasti. Satuin viettämään kevään 1998 Washington DC:n seudulla; siinä Pentagon Cityn kuuluisan hotellin vieressä on mahtava Borders—ketjun kirjakauppa, josta ostin muun muassa Wystan Audenin Selected Poems.
Mennessäni jenkkilään olin varma, että Clintonilla on avioliiton ulkopuolinen seksisuhde Monika Lewinskin kanssa. Kun tulin pois, en enää tiennyt. Tiedotusmylläkkä oli näet massiivinen. Usealta kanavalta aamusta iltaan lähetettiin ohjelmia, joissa puitiin asian juridisia, poliittisia ja psykologisia puolia. Oliko suuseksi seksuaalista hyväksikäyttöä ja aviorikos? Oliko Clinton valehdellut vai ei? Millainen oli hänen psykologinen elämänkaarensa? Kuka tämän maksaa? Miten Amerikka pärjää maailmalla? Jne. Jne.
Kymmenen vuoden viiveellä nämä asiat näyttävät saavuttaneen myös meidät, osa-aika-amerikkalaiset. Onhan meistäkin tullut positiivisella otteella kaiken irti lähtevän yksityistäviä huippusuperlatiivein jauhavia köyhiksi ja rikkaiksi jakaantuneita osaajia ja menestyjiä, joiden vanhukset savikylvetetään ja meikataan nelikymppisen näköisiksi hyvinvointiteollisuuden markkinoilla ja joiden tiet täyttyvät kaupunkimaasturilla ajavista moraalia ja Jumalaa miettivistä elämänhallintakurssilta saapuvista subjekteista.
Kuten näette, en tarkoita amerikkalaisuudella Amerikan Yhdysvalloissa asuvia henkilöitä ja ala-kulttuureja. Tarkoitan sillä amerikkalaisessa pintajulkisuudessa esiintyvää ideaalityyppiä, joka on totuus Euroopasta. Tuota keveää, lähes olematonta näkymätöntä kulttuurista rakennetta, joka liittää yhteen tavattoman rikkauden ja moninaisuuden. Toisin sanoen: viihdyn Pennsylvaniassa ja tykkään tyypeistä siellä, en ole jenkkivihaaja. Vastustan jenkkimenoa toisella kertaluvulla. Amerikka on minulle todellisuuteen voimalla vaikuttavan tosiasiat kieltävän elämän simulaation, mukaelämän ja muka-ajattelun nimi. Sitä on eniten Yhdysvalloissa. Ja Euroopan maista tätänykyä Suomessa.
Nolottaisi jonkin verran, jos olisin Kanerva ja erittäin paljon, jos olisin Vanhanen. Senkin käsitän, että jos tällaiset henkilöt aiheuttavat julkisuuteen tulleella käyttäytymisellään jatkuvasti kiusallisen olon ympärillään oleville toimijoille, heille ei tehdä kuten Riitta Uosukaiselle, jolle annettiin valtioneuvoksen arvo vaan heidän poliittista asemaansa muutetaan näkymättömämmäksi. Tämä on kuitenkin muutamaa yksilöä koskeva asia, joka ei ole jutun pihvi.
Pihvi on muutos, joka on tämä. Varsinaiset toisilleen viestittelijät koko kuviossa ovat julkisuus ja siihen liittyvä imagonrakennus, tirkistely sekä moralismi.
Moralismi on yksi moraalisen toiminnan keskeisimmistä vihollisista. Moralismi on kasuistista uskoa hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän välillä vallitsevan mustavalkoisen eron tekemisen mahdollisuuteen sekä kärkästä tarttumista ja puuttumista tuon eron mustalla puolella oleviin ilmiöihin.
Kun olemme valinneet lännen, olemme valinneet sen mukana myös moralisminkin?
Ilmiö paikantuu lähinnä Lawrence Kohlbergin moraalisen kehittymisen teoriassa esitetyn esisovinnaisen ja sovinnaisen moraalin tasoille. Esisovinnaisen moraalin tasolla henkilön käsitys oikeasta ja väärästä perustuu teon välittömiin seurauksiin: palkintoja tuovat teot ovat hyviä ja rangaistuksia tuovat pahoja. Tällä tasolla auktoriteetin pelko määrittää moraalisen toiminnan suunnan. Sovinnainen moraali perustuu yleisempiin sääntöihin ja arvoihin. Erityisesti sovinnaisen moraalin ensimmäisessä vaiheessa henkilöllä on kiltin lapsen moraali: on tärkeää olla hyvä ihminen ja toimia yleisen mielipiteen mukaisesti. Syventynyt sovinnainen moraali merkitsee lain ja oikeuden tarkkaa noudattamista.
Kohlbergin aito moraalinen toimija on periaatteellinen ihminen, joka on sisäistänyt moraalisen elämän pelisäännöt ja taitaa soveltaa niitä melko spontaanisti. Hänellä on kykyä olosuhteiden käsittämiseen ja myös epäsovinnaiseen toimintaan, mikäli tämä on oikein. Varsinaisen moraalisuuden ongelma on, että kovin harva saavuttaa sen.
Keskustelu ministereiden sukupuoliasioista edustaa Kohlbergin esisovinnaisen ja sovinnaisen moraalin tasoja tyylipuhtaimmillaan. Se on infantiilia, moraalisuutta sisäistämätöntä ja auktoriteetteihin sekä välittömiin seurauksiin linkittyvää. Se on keskeinen kasvualusta moralismille, jota tulemme näkemään tulevaisuudessa todennäköisesti lisää myös Suomessa. Onnea siis valitsemallamme tiellä!
Moralismi pesii erityisen hyvin pintajulkisuudessa ja imagonrakentamisessa, jotka synnyttävät tirkistelynhalua. Se valtaa vallanhaluisen median ja juottaa sen oikean ja väärän hurmokseen lehden nettiversion lukijamäärät kasvattamalla. Kun arvostetussa asemassa oleva henkilö kirjoittaa kyseenalaisia ja ällöjä viestejä jollekin, joka ei ole arvostetussa asemassa, tätä rummutetaan päiväkaupalla ja jokainen pieni ”käänne” valtaa otsikot. Lukijalle syntyy olo kuin metsästystä seuraisi ja hän alkaa veikkailla aikaa, joka kuluu maineensa menettäneen kohteen poistamiseen asemasta, jossa hänestä on otsikoihin.
Kaikkein naurettavin keskustelulinja oli yritys sanoa, että ei me näistä lirkutteluista, mutta kun se valehteli, että ei ole sellaisia lähettänyt. Kyseessä oli avuton siirto amerikkalaisesta keskustelusta, jossa Clintonin asema oli mennä selvän valehtelemisen takia.
Kun Amerikaksi muututaan, se on saatava aikaiseksi vaikka väkisin.
Sitä rummutetaan, kunnes sen, jolla ”valta” on, pokeri pettää. Silloin moralistinen paine on saavuttanut lopulta varsinaisen kohteensa, joka on vallassaolijan päätösvalta. Ratkaisun tapahtuessa tapahtuu katharsis ja hurma eikä kukaan enää muista, minkälaiseen pikkumaiseen ja halveksittavaan ” asiaanpuuttumiseen” kaikki alun perin perustui.
Henkilö tuli kiusalliseksi. Teflon särkyi. Ja kun särkyi, tilalle piti saada heti uutta teflonia. Imago piti palauttaa ja äkkiä.
Se imago, että osataan, hyvin menee, ollaan positiivisia ja aktiivisia ja ongelmia ei ole.
Omalta kannaltani asian kohteena olevat ministerit joutavat tulla ja mennä. En kuulu heistä kenenkään ihailijakaartiin. Moralismin nousu ja siihen liittyvä julkisuuskulttuuri politiikan alueella on mielestäni varsinainen uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Se ei ihan vain pikkaisen kyrsi, se suututtaa ja raivostuttaa ainakin niiden kahden keleen verran, joita Lutherin mukaan jokaisella teologian tohtorilla on, toisin kuin papeilla, joilla on näitä kuulemma vain yksi. Jos käyty ja käytävä keskustelu on moraalikeskustelua, kehotan kaikkia oksentamaan moisen moraalin joka reiästä joka ruumiista löytyy.
2 commenti:
moraali liittyy siihen, mitä ihminen tekee itselleen tehdessään jotain toiselle; moraali herää tilanteessa, jossa itsetietoisuuteensa havahtunut näkee toisen samanlaisen itseään vastapäätä.
juuri olen kotimatkalla tuolta Internetin syövereistä eräältä keskustelupalstalta, jolla muuan kirjoittaja arveli, että toisen ihmisen tarkoituksellinen surmaaminen vaatii melkoista kanttia on "raskas tabu", eli jotain, johon ihminen ei noin vain ryhdy vaan että taustalla on aivopesu tai jotain muuta.
En tiedä. Kun heti ajattelin Genesis-myyttiä ja mietin, että oliko Abelin tappaminen ihan sen kinastelun väärti - että mitä siinä oikeasti taphtui. Vai oliko siinä kyse elämästä ja kuolemasta; viljely ja palvonta eli kulttuuri kuitenkin kuuluvat yhteen ja uhrimenot siinä olivat molemmilla pojilla käynnissä, toinen oli aikansa "vege", toinen ei.
Ja järjestys vielä: olihan viljely paimentolaisuutta edistyksellisempi. kateuttako siis?
no meni ohi aiheen. Aiheesta tuonnempana. Ja aiheena on: kaikki toteuttavat jotakin moraalia.
Välihuomatuksena Kainiin ja Abeliin: on selitys, jonka mukaisesti toinen edustaisi karjataloutta ja toinen maanviljelystä. Kiista koskee tätä paljon nyt tapetilla olevaa laatua. Karjan uhraaminen on laadukkaimman antamista, jyväjemmailu vähempiarvoista. Tästä syntyy kateus ja kateus surmaa.
Posta un commento